Luku 1. kovat ajat.
-Nehän ovat aivan näköisisäsi.
Sora mietti ja hymyili rakkaimmalleen katsoessaan kolmea tervettä pentua. Suurin niistä kiusasi kahta muuta veljeään.
-Onko sinulla nimi toiveita, rakkaani?
Tochi kysyi ja naurahti pennuille jotka pyllähtelivät vuoronperään nurin. Veljekset taapersivat ja hönttysivät eteenpäin varmannäköisesti, mutta aina tulos oli sama ja joku kaatui nurin tai törmäsi veljeensä.
-En tiedä. Haluaisin pennuille jotenkin meihin liittyvät nimet. Meidän nimemme liittyvät kuitenkin luontoon niin paljon. Omani on taivas ja sinä maa.
Sora kertoi ja mietti hyviä nimi vaihtoehtoja. Tochi nyökkäsi ja siirsi katseensa taas pentuihin. Yksi niistä oli täysin erivärinen. Verenpunainen turkki ja raidallinen häntä. Kolmiväriset suurehkot korvat tekivät pennusta kuitenkin varsin suloisen. Isoimmalla ja punaisella pennulla olivat ruskeat silmät. Viimeisimmällä vihreät.
-Annetaanko tuolle pienelle ruskeamustalle nimeksi Akuma? Se on taivaan vastakohta vaikka julmalle kuulostaakin, mutta se olisi meistä periytyvä. Isolle taas vaikka Kamisama. Se on niin suuri. Sen mahti tarkoittaisi Jumalaa.
Tochi mietti ja katsoi rakastettuaan. Pennut taapersivat äitinsä luo ja alkoivat juomaan lämmintä maitoa.
-…Ja punaturkkiselle… Jaryn. Sillä ei ole erillistä merkitystä, mutta se sopisi vallan mainiosti.
Sora kertoi ja hymyili. Pennut näykkivät toisiaan tapellessaan kuka pääsee ensin juomaan.
-10 viikkoa myöhemmin.-
-Jaryn! Uskon, että olet yhtä voimakas kuin minä jos pystyt uimaan jokea vasta virtaan!
Akuma huusi veljelleen joen toiselta puolelta. Uros oli itse uinut joen yli toiselle puolelle. Kamisama makasi rauhallisesti suuren kiven päällä ja katsoi sisarrustensa touhuja. Jaryn näytti hyvin epäilevältä. Tuo tepasteli rannassa ees taas vähän panikoivan näköisenä, kuin miettiessään, että pitäisikö Akuma tätä pelkurina jossei hyppäivi tuonne ja yrittäisi uida vastavirtaan. Jaryn alkoi epäilyistä huolimatta valmistautua loikkaan. Uros käänsi hetkeksi selkänsä vedelle ja mietti hypätäkkö vai ei. Lopulta rohkeus voitti uroksen ja tuo loikkasi suoraa päätä jokeen. Vesi virtasi kuin viimeistä päivää ja oli hyvin verrattavissa koskeen. Kylmä vesi paiskautui Jarynin kasvoille moneen kertaan ja upotti tuota syvemmälle.
-Jaryn!
Kamisama huusi veljelleen ja hyppäsi kiven päältä suoraan jokeen veljensä perään. Kamisama ui Jarynin vierelle ja otti tuota niskavilloista kiinni vetäen Akuman puoleiselle rannalle. Jaryn oli pyörtynyt vetäessään vettä niin paljon sisäänsä. Kamisama paineli Jarynin kylkeä ja hieroi tuota niin, että Jaryn oksenki suurimman osan vedestä ulos. Nuori uros nousi seisomaan ja murahti Akumalle.
-Tiesin ettet pysty siihen.
Akuma ivaili. Kamisama mulkaisi veljeään vihaisesti ja piti Jarynia pystyssä.
-Haluatko tahallaan tappaa veljesi? En ihmettele miksi sait nimeksesi Akuma.
Kamisama jatkoi vihoissaan vaikka todellisuudessa rakasti veljeään hyvin paljon. Akuman ilme muuttui täysin. Tuo katsoi veljeään hieman silmät vetistynein.
“Kiitos vain tyhjästä.” Akuma mietti ja katsoi Kamisamaa hetken. Kamisama hätkähti ja käänsi päänsä veljeään kohti. Akuma tajusi heti, että Kamisama oli kuullut tuon äänen vaikkei tämä ääneen mitään sanonutkaan. Veljekset ottivat jalat alleen ja juoksivat suoraan vanhempiena luo.
Veljekset saapuivat vanhempiensa luo. Akuma loi isäänsä julman mulkaisun.
-Mikä teillä nyt on? Taasko te olette tapelleet keskenänne?
Tochi kysyi ja katsahti vihaiseen Akumaan.
“Onkohan sinulta ja äidiltä jäänyt jotain kertomatta?” Akuma kysyi ajatuksissaan Tochilta. Veljesten isä huokaisi syvään. Kuin tuulikin olisi vihoitellut kaikilla. Kova viima tuiversi kaikkien korviin ja puistatti noita.
-On… Pyydän anteeksi myös äitinne puolesta. Emme kertoneet aijemmin… Jo pennusta asti teillä on ollut erikoistaito. Kaikilla muilla paitsi Kamisamalla.
Tochi kertoi. Veljesten ilmeet muuttuivat radikaalisti. Kaikki hämmentyivät tilanteesta täysin ja nuo tuijottivat toisiaan vuoroi hämmentyneesti.
-Susien päällikkö… Akura kertoo pentujen erikoistaidot, jostain syystä Kamisama ei saanut erikoistaitoa. Jarynin erikoistaito on iskujen kopioiminen ja Akumalla taas ajatusten siirto ja lukeminen. Minulla ei ole myöskään mitään ja isällänne on henkiinherätys.
Sora kertoi, muttei luonut katsetta kehenkään vaan tuijotti maata tuulen keskellä.
-Miksei minulla ole mitään, tai äidillä?
Kamisama kysyi hieman hölmistyneenä ja katsoi isäänsä jolta oletti saavan järkevän vastauksen kaikkeen.
-Koska se periytyy. Kun kuolen, iskuni periytyy sinulle. Äitisi ei saanut perintöiskua koska on saksanpaimen.
Tochi kertoi. Veljekset olivat siis vain puolisusia, joten oli ihme, että edes Jarynilla ja Akumalla oli erikoisiskut. Kaiken tuon totuuden keskellä maailma järkkyi. Taivas muuttui. Pikimusta väri maalautui pilviin ja salamointi alkoi hurrikaanin kera. Järkyttävän kokoinen pyörremyrsky läheni ja läheni.
-Ei… Tatsumaki hurrikaani. Piiloutukaa!
Tochi huusi kauhuissaan ja katsoi poikiaan ankarasti.
-Mikä hiton Tatsumaki?
Akuma kysyi hölmistyneenä ja katsoi valtavaa hurrikaania.
-Se tappoi viimeksi puolet laumasta, vauhtia!
Tochi kertoi jonka jälkeen Kamisaman johdolla veljekset juoksivat luolaa kohden. Sora veti Tochia mukaansa, mutta veljesten isä ei voinut jättää asiaa sikseen vaan seisoi tyrskyssä suojellen omiaan.
-Tochi! Jos se repii sinut mukaasi, paluuta ei ole! Et voi hallita sitä!
Sora huusi kaikin voimin rakkaalleen.
-Sitten en voi, suojaan teitä hengelläni.
Tochi sanoi päättävisesti. Sora päästi kyyneleen ja asettui Tochin vierelle kyyryyn.
-Sitten olen mukanasi.
Sora sanoi ja asettui Tochiin kiinni. Tatsumaki läheni tuota paria. Kamisama katsoi tilannetta vierestä. Akuma ja Jaryn olivat maata myöten peloissaan ja pitivät silmät tiukasti kiinni. Hurrikaani otti mukaansa ensin Soran. Järkyttävä huuto kaikui kallioden seinämiä pitkin kun hurrikaani repi veljesten äitiä. Huuto loppui… Hurrikaani jatkoi matkaansa ja kääntyi takaisin ottaen nyt Tochin mukaansa.
-Voit ottaa ruumiini, mutta et sieluani.
Tochi huusi kaiken keskeltä. Hurrikaani paiskasi uroksen suoraan kallioihin voimalla. Veret roiskuivat kalliolle ja maahan Tochin mätkähtäessä lopulta verisenä maahan. Uroksen oikea etujalka puuttui kokonaan ja selkäranka paistoi lihasriekaleiden keskeltä. Jaryn nosti päänsä maasta ja juoksi ulos ja alkoi murista Hurrikaanille. Turhaahan se oli, mitään ei voinut tehdä, mutta kaikkea oli yritettävä. Hurrikaani pyyhkäisi Jarynin yli viskaten tuon jokeen. Joki kuljetti Jarynin pois veljiensä luota. Hurrikaani katosi yhtänopeasti kuin saapuikin.
Kamisama juoksi ulos luolasta suoraan isänsä luokse. Näky oli karmiva. Verta, suolenpätkiä… Irronnut eturaaja ja selkäranka näkyvissä revenneiden lihasten seasta.
-Isä…
Kamisama aloitti, mutta nieli lopun ja sulki silmänsä. Uros ei halunnut uskoa tuon olevan totta.
-Kuule… Poikani… Taitoni periytyy sinulle, mutta älä herätä minua… Haavojani ei voi parantaa. Olisi turhaa auttaa minua ja käyttää arvokasta taitoa turhaan. Pidä huoli Akumasta ja Jarynista…
Tochi ähisi viimeisillä voimillaan sulkien sen jälkeen silmänsä. Veljesten vanhemmat menettivät henkensä Tatsumakille. Jaryn oli kadonnut… Kaikki oli niin tyhjää… Hiljaista. Kamisama nosti ylväänä päänsä kohti taivasta ja ulvoi vanhempiensa muistolle. Ääni kaikui kalliolla ja aukiolla. Pian tuon uroksen äänen seuraksi alkoi kuoro muidenkin susien ääniä. Jokainen tajusi tilanteen vakavuuden. Kamisama ja Akuma oli nyt kahdestaan. Ilman kolmatta veljeään. Ilman vanhempiaan…
-Viikkoa myöhemmin.-
-Akuma! Älä vaan laske irti.
Kamisama huusi veljelleen tuon roikkuessa villisian kurkussa. Kamisama hyökkäsi itse sivulta suoraan sian kaulavaltimoon ja sai iskettyä arkoihin lihaksiin ja lamautti sen. Sika kaatui suorilta jaloilta maahan jolloin Kamisama sai nuoruudestaan huolimatta purtua sian hengiltä. Veljekset saivat syötyä lopulta itsensä täyteen.
Samaan aikaan Jaryn makasi joen rannalla tajuttomana. Suurikokoinen susi käveli tuota kohden vaimonsa ja yhden pentunsa kanssa. Uros katsahti Jarynia vähän kummastellen tuon värin takia.
-Hei… Poika… Herää.
Musta susi sanahti ja tuuppasi etutassullaan Jarynin takajalkaa. Punaturkkinen uros säpsähti ja hyppäsi pystyyn katsoen mustaa sutta.
-Oletko sinä…? Isäni?
Jaryn kysyi puoli pökerryksissä ja katsahti tuota suurta sutta.
“Poijalla ei taida olla kaikki kunnossa…” Uros mietti ja katsoi hetken nuorta sutta.
-…Olen, mutta sano minua ennemmin nimellä Apeza.
Uros sanahti ja esitti Jarynin isää täysin ilman ongelmaa.
-Olen hieman.. Sekaisin… En edes muista nimeäni. Jaryn ehkä..
Punaturkki sanoi mietteliäästi. Apeza hymähti sisäisesti, tilanne meni paremmin kuin tuo odotti. Jarynista tulisi uusi hyvä käskyläinen.
-Kyllä, nimesimme sinut pentuna Jaryniksi.
Apeza kertoi ja asteli rotevasti lähemmäs Jarynia. Musta hukka katsoi pitkään Jaryniä ja nyökkäsi lopulta tuolle merkiksi, että seuraisi tätä. Jaryn otti epävarmoja askeleita Apezan perässä, muttei sanonut mitään. Apezan vaimo ja pentu katsoivat Jarynia joksenkin oudoksuvasti.
-Mikä sinun häntääsi vaivaa? Olen muuten Shige. Ja äiti on Aduki josset muista.
Pentu sähelsi. Jaryn ei sanonut sanaakaan, jokin sen sisällä oli muuttunut.
“Hassua, en muista että minulla olisi ollut tuon ikäistä tai edes nimistä veljeä.” Jaryn mietti mielessään eikä vastannut yli uteliaalle pennulle mitään vaan murahti matalasti ja jatkoi matkaa Apezan perässä kohti niinsanottua uutta elämäänsä.
-Akuma… Pysy matalana.
Kamisama sanoi veljelleen nousten äkkiä itse ylös. Akuma ei kuitenkaan totellut vaan nousi ylös veljensä vierelle.
-Mitä nyt?
Uros kysähti katsoen jättikokoista veljeään. Kamisama seisoi paikoillaan. Hiljaa kuin muuri. Vain tuuli ujelsi tuon korviin ja heilutti hieman niiden kärkiä. Paksun männikön takaa kuului matalaa murahtelua ja rasahduksia. Kamisaman korvat peilasivat kokoajan äänen suuntaan. Musta turkkinen uros ei hievahtanutkaan vaan tuijotti metsän pimentoon sielukkailla silmillään tarkastellen pinintäkin liikehdintää. Malttamaton veli ei millään jaksanut istua paikoillaan vaan hyökkäsi pusikkoon suoraa päätä katsomatta eteensä.
-Akuma!
Kamisama huusi tuon perään. Uros ei kuitenkaan hypännyt perään, se olisi voinut olla vain surman tie. Akuma tuli takaisin Kamisaman viereen yhtä nopeasti kun oli poistunutkin, mutta ei omasta tahdosta. Akuman oikea takanen oli revitty kappaleiksi. Luu oli murtunut ja lihaksien riekaleet roikkuivat tuon jalasta. Akuma vapisi maassa suunpielet veressä.
-Pakene.. Se on sepelkarhu..
Akuma sanoi ja räkäisi raudanmakuisen veren suustaan maahan. Kamisama ei aikonut paeta, ei ilman veljeään, vaan jäisi suojaamaan tuota. Puiden seasta alkoi paistaa valkoiset järkyttävän kokoiset sapellit. Kamisama paljasti omansa ja valmistautui hyökkäämään. Karhu rymisti puskien ylitse suoraan Kamisaman eteen nousten takajaloilleen. Jykevä etutassu kohosi ilmaan ja alkoi syöksymään suoraan kohden Kamisamaa. Uros loikkasi kuin salama sivulle ja sieltä suoraan jättiläisen kuonoon purren hampaitaan läpi nahasta. Kamisama otti tukea karhun kurkusta ja tunsi astuvansa johonkin märkään. Tuore verenhaju kulkeutui uroksen kirsuun. Samassa tuo tajusi, että Akuma oli purrut rivistönsä läpi karhun kurkusta. Karhu pääsi yllättämään Kamisaman ja iski tuota kasvoihin tassullaan. Veret roiskuivat sekä karhun, että Kamisaman omille kasvoille. Kuonon ylitse kulki syvä viilto, samoin posken. Jättikokoinen sakemannin ja suden sekoitus mätkähti maahan voimalla, mutta ei aikonut luovuttaa veljensä takia. Kamisama loikkasi uudelleen hyökäten karhun kaulavaltimoon, järkyttävän puruvoiman ansiosta karhu ulvoi kivusta ja kaatui maahan, muttei kyennyt yksinkertaisesti lyömään puolisutta pois tämän kimpusta. Kamisama tiesi varsinhyvin ettei voinut jäädä taistelemaan jättiläistä vastaan yksin, joten tuo irroitti otteensa ja aikoi loikata veljensä luo. Karhu oli kuitenkin nopeampi ja iski vauhdilla käpälänsä Kamisaman rinnuksiin saaden vielä toiset vekit tuohon. Yhden rinnuksien päälle ja toisen kaulavaltimon lähettyville. Uros pääsi kuitenkin loukkaantuneen veljensä luo nopeasti. Hukka ei välittänyt haavoistaan, tuo halusi pelastaa veljensä ja nostikin tuon selkäänsä vaivalloisesti. Kamisama pakeni veli selässään paikalta nopeasti kohti lähimpää asutusaluetta.
-Koeta kestää, Akuma. Isä kertoi joskus, että kaksijalkaiset osaavat auttaa meitä.
Kamisama kertoi. Akuma oli hieman nolona Kamisaman selässä. Oli noloa joutua isoveljen pelastamaksi keskellä ei mitään. Akuma ei voinut näyttää kipua. Se olisi ollut suuri häpeä. Tiheän metsikön läpi päästyään Kamisama näki rakennuksia. Useissa paloi valoja. Hämärä alkoi jo laskeutua, jonka takia Kamisaman oli pakko kiirehtiä eteenpäin. Uros juoksi veli selässään alas rinnettä kasvot veressä ja päätyi lopulta jonkun pihalle.
-Mitä täällä tapahtuu?
Nuoren naisen ääni kuului ja ovi avautui. Tuo katsoi kauhuissaan susia ja oli aloittaa kiljunnan, mutta vaikeni ja käveli rauhallisesti noiden luo. Nainen otti taskustaan puhelimen. Kamisama murahteli julman kuuloisesti naiselle kuin varoittaakseen tuota äkkinäisistä liikkeistä. Nainen näpytteli varovasti numeron puhelimeen ja nosti hitaasti luurin korvalle. Kamisama kuunteli veljensä tasaista hengitystä ja tarkkaili naisen jokaista liikettä. Yksikin äkkinäinen liike voisi olla naikkosen viimeinen.
-Älä liiku.
Ääni pysäytti Kamisaman keskittymisen. Takaa kuului pieni kolahdus ja metallin yhteen hioutuva ääni. Kamisama kuulosteli korvillaan takaa päin kuuluvaa ääntä ja kääntyi katsomaan. Se oli ihminen… Mies, jolla oli ase kädessään. Piippu osoitti suoraan Kamisaman niskaan. Uros kääntyi veli selässään hiljaa kohti ihmistä. Samassa ase laukesi, kaikki pimeni.
Luku 2. Yksinäisyys
-Oliko sun pakko ampua just sillä saatanan kiväärillä ja just niskaan!
Huudot tuntuivat niin kovilta joksenkin tyhjässä huoneessa. Kamisama raotteli silmiään. Missä tuon veli oli? Missä vanhemmat? Missä raitin ilma? Uros näki… Raitoja? Kalterit. Kamisama nousi hoiperrelen ylös ja katsoi kaltereiden läpi tutukimus pöytää jossa tuon veli makasi.
-Akuma…
Kamisama yritti kutsua veljeään. Vihlova kipu tuntui Kamisaman niskassa. 2 miestä hääräsi Akuman ympärillä. Toinen kääntyi katsomaan Kamisamaa.
-Mitä!? Onko se vielä elossa!?
Mies huusi ja katsoi veristä hukkaa joka oli noussut seisomaan häkissä. Toinen miehistä sommitteli metallilevyjä Akuman jalkaan. Kamisama ei oikein tajunnut mitä tuo yritti ja rojahti lopulta takaisin häkkiin. Hengitys oli raskas ja rohiseva.
-Vaikka luoti saatiin ulos, voi se silti jättää vaurion niskaan. Ihmettelen todella että se on hengissä.
Mies totesi, muttei tehnyt Kamisamalle mitään. Akuman vieressä ollut mies alkoi porata Kamisaman veljeä.
-EI!
Kamisama karhui kauhuissaan. Matala murina täytti koko huoneen. Kamisama nousi jälleen ylös ja käveli häkin nurkkaan ottaen vauhtia ja hyökkäsi kohden kaltereita. uros paiskautui kaltereihin. Sama toistui moneen kertaan. Kalterit alkoivat taipua hiljalleen, mutta oli liian myöhäistä. Akuman jalka oli metallin peitossa. Miehet kääntyivät katsomaan Kamisaman riehumista. Puoli susi murahteli veren peitossa miehille ja vilautteli hampaitaan. Viimeinen hyökkäys kaltereihin ja Kamisama oli vapaa. Lukko murskautui ja ovi aukeni. Kamisama hyökkäsi suoraan miehen kimppuun, joka Akuman jalan oli paikannut metallilla. Kamisama ei voinut hyväksyä sitä. Uros iski hampaansa miehen kurkkuun ja upotti hampaansa kaikella voimalla tuon kurkkuun. Karmea repimisen ääni ja riuhtominen aiheutti järkyttävän tunnelman huoneessa. Toinen miehistä yritti päästä pois huoneesta, mutta turhaan. Kamisama repi miehen ystävän kappaleiksi ja seuraavaksi toisen, samaan malliin. Kamisama otti veljensä selkäänsä ja loikkasi ikkunasta ulos. Sirpaleet repi tuon nahkaa, mutta tuo ei välittänyt siitä vaan auttoi veljensä turvaan.
-Jaryn, poikani. Olet täysin tarpeeton penikka jollet tee mitään. Ala painua. Metsästä syötävää Shigelle.
Apeza käskytti Jarynia ja pesi oikeaa poikaansa. Shigen naamalle levisi ärsyttävä, suorastaan rasittava virne kun tuo kuuli, että velipuolen täytyy hakea ruokaa. Jaryn luimisti kolmiväriset korvansa taakse päin ja lähti laahustamaan nälkiintyneen näköisenä kohti metsikköä.
Jaryn pääsi syvemmälle metsään, tuo jäi odottamaan sopivaa hetkeä kaapata jotain riistaa.
“Niin pitkään kun olen miettinytkin, en voi karata kotoa. Kaiken tämän kidutuksen keskellä… He etsisivät minut silti.” Jaryn mietti ja painoi kuononsa etutassujensa väliin. Raakkuminen alkoi täyttää metsikön. Punaturkki haistoi korppien läsnäolon. Raakkumista ja huutoa. Hukka nousi täysin huomaamattomasti ylös maasta ja hiipi varovasti kohden raakkujia. Äkkiä loikasen hukka oli jo yhden korpin kurkussa kiinni. Lintu heitti henkensä samantien. Armottomasti ja raa’asti Jaryn varmisti linnun kuoleman ja taittoi tuon niskat repien ja raadellen. Jaryn oli tyytyväinen saaliistaan, mutta turhaan. Jarynin veli Shigehän linnun kuitenkin saisi. Jaryn valesi pitkän matkan kotiin ihan hyvillä mielin, mutta saavuttuaan perille kaikki tuntui taas yhtä apealta kuin aina ennenkin.
-Saithan sinä jotain aikaiseksi. Annappas korppi tänne.
Apeza käskytti poikaansa. Jaryn käveli alistuneena isänsä luo yhä tietämättä, että Apeza oli vain tuon isäpuoli. Apeza vetäisi linnun Jarynin suusta ja katsoi Shigeä.
-Noh, poikaseni, syöhän itsesi täyteen.
Apeza hymähti Shigelle. Pentu iski hampaansa lintuun ja söi suuren osan siitä. Apeza antoi lopusta myös Adukille ja söi itse loput.
-No voi… Katsos, ei jäänyt Jarynille mitään. Voit kyllä saalistaa itsellesi lisää jos haluat.
Apeza sanoi ja asettui makaamaan maahan kaikessa rauhassa ruokalevolle. Jaryn katsoi vain Apezaa surullisesti ja sen jälkeen Adukia. Jarynin äitipuoli ei uskaltanut tehdä mitään Apezan käskyttäessä poikaa. Tuo saisi muuten itse maistaa Apezan vihan. Jaryn siirtyi vähän kauemmas muista asettuen makaamaan suuren kiven varjoon. Uros sulki silmänsä ja jäi lepäämään joksikin aikaa.
Kamisama sai lopultakin veljensä turvaan. Uros laski tuon maahan ja katsoi huolestuneena tuon jalkaa.
-Voi taivas. Päätäni jomottaa.
Akuma tuhahti ja alkoi heräillä. Silmät aukenivat varovasti ja uros nosti katseensa Kamisamaan.
-Mitä tapahtui? Missä olemme?
Akuma jatkoi. Kamisama loi hieman kummaksuvan katseen veljeensä ja huokaisi syvään.
-Sinä hyökkäsit sepelkarhun kimppuun. Pelastin sinut, olin viemässä ihmisille, mutta… He ampuivat minut. Sinulle taas… No katso itse.
Kamisama ei edes viitsinyt kertoa asiaa loppuun Akumalle vaan toivoi tuon näkevän itse jalkansa. Järkytyshän se voisi olla, mutta parempi Akuman kannalta. Akuma hämmentyi. Uros käänsi katseensa ensin ruumiiseensa siirtyen sitten jalkaan. Metallin peittämä nilkan ja kinnertaipeen väli oli järkyttävä näky Akumalle.
-Mitä hittoa minulle on tehty!
Akuma huusi kauhuissaan ja puri jalkaansa repien metallia, mutta se ei liikkunut mihinkään suuntaan. Kamisama ei voinute tehdä veljen reaktiolle mitään. Se oli vain yksinkertaisesti kestettävä. Akuman ikenet vuosivat verta, eihän tuo saisi millään hampaita läpi metallilevystä. Kamisama käänsi selkänsä veljelleen ja painoi häntänsä lähen koipien väliin ja puri hampaitaan tiukasti yhteen. Kyynel vierähti poskelle.
“Akuma… Jaryn… Isä ja äiti…” Kamisama mietti ja lyysähti lopulta maahan suremaan. Akuma lopetti metellin kun tajusi Kamisaman romahtaneen. Tuo käveli jalka kolisten Kamisaman vierelle ja istuutui miten pystyi. Toisin sanoen metallijalka sojotti suorana maatamyöten, toinen normaalisti. Kamisama nosti katseen veljeensä ja nousi ylös.
-Älä sano mitään.
Uros sanoi ja sulki vielä hetkeksi silmänsä laskien päätään alemmas. Akuma pysyi vaiti veljensä pyynnöstä.
-Ei tässä surkuttelut auta, olemme selvinneet niinpaljon pahemmistakin tilanteista. Olemme vielä niin nuoria, emmekä edes täysikasvuisia… Oli ihme, että selvisit hengissä.
Kamisama puhui hieman vaikeroiden ja typistellen sanojaan. Ehkä säästääkseen veljeään?
-Tajusin vain jossain vaiheessa olevani kaksijalkaisten luona. Mitä heille tapahtui?
Akuma hämmästeli ja loi veljeensä kysyvät katseen. Kamisama käänsi katseensa ensin veljeen ja sitten taivaalle. Eikö Akuma todella tajunnut sitä Kamisaman värjäytyneiltä huulilta, verisiltä kasvoilta?
-Teurastin heidät.
Lopulta tuo suurikokoinen uros sanoi ja vilkuili epävarmasti ympärilleen. Akuman suu loksahti auki järkytyksestä, mutta se sulkeutui samantien.
Kamisamaa paljon pienempi puolisusi katsoi tuota silmät vihasta palaen. Nuorukainen varmisteli asentoaan ja piti takaset tiukasti maassa poraten kynnet saviseen maahan. Huuli alkoi nousta uhkaavasti ja uroksen ilme muuntautui vihaa hohtavaksi. Valkoiset sapellit välkkyivät omalle veljelleen. Hukka otti kunnon vauhdit maasta ja ponkaisi suoraan veljensä kurkkuun kiinni purren armotta veitsen terävät torahampaansa läpi tuosta.
-Isä sanoi ettei kaksijalkaisiin kosketa! Ne ovat ainoa toivomme kun jotan tälläistä tapahtuu ja arvaa auttavatko he meitä tämän jälkeen!
Akuma huusi vihasta sokeana. Kamisama ei vastannut veljelleen, ehkä siksi että tuo oli oikeassa. Kamisama oli tehnyt ison virheen. Hukka otti takasellaan vauhtia ja potkaisi veljeään vatsaan vauhdilla. Akuma lennähti kaaressa pois Kamisaman kimpusta mätkähtäen maahan kovalla voimalla. Kamisama nousi ylös ja katsoi veljeään. Uros ei tiennyt satuttaakko veljeä vai ei. Oliko haasteeseen vastattava?
-En olisi saanut sinua muuten pois.
Kamisama sanoi äkisti. Ei ilmeisesti keksinyt muuta sanottavaa. Akuma nousi jälleen seisomaan ja lopetti irvistelynsä.
-Olisit sitten jättänyt minut.
Metallijalkainen hukka vastasi veljelleen ja painoi päätään alaspäin korvat hieman taaksepäin peilautuneena. Tuo otti muutaman askeleen ensin Kamisamaa kohden, mutta kääntyi ympäri aloitti tarmokkaan, mutta kolahtelevan juoksun. Ei aikaakaan, kun Akuma oli kadonnut näkyvistä. Kamisama jäi yksin metsän keskelle.
Aikaa kului suunnilleen vuosi. Veljekset olivat kaikki irralla toisistaan. Jaryn ottolapsena Apezan ja Adukin orjana. Kamisama ja Akuma teillä tietämättömillä ja erillään toisistaan.
Jaryn makasi kyljellään saman kiven alla varjossa kuin aina aikaisemminkin. Ei ruokaa, ei rakkautta? Kaikki olivat niin vieraita käsityksiä. Syksyinen tuuli puhalsi uroksen punertavaa ja takkuuntunutta turkkia. Nälkiintynyt ruumis kohoili hiljaa Jarynin hengittäessä raitista ilmaa. Oliko se ainoa jäljellä oleva nautinto ja helpotus? Värikkäät lehdet putoilivat hiljalleen maahan. Talvi teki hiljalleen tuloaan.
-Jaryn! Meneppäs teurastamaan vaikkapa villisika. Mielellään mahdollisimman lähelle, emme jaksa kävellä pitkää matkaa.
Apezan ääni kuului. Jaryn eli valheessa. Vale perheessä. Tuo ei edes tiennyt, että omisti veljen jos kaksikin. Ei tiennyt missä oikeat vanhemmat olivat. Jaryn oli kyllästynyt olemaan käskyläisenä Apezan luona. Jaryn nousi vapisten ylös kiven alta ja käveli Apezan luo hitaasti, mutta varmasti.
-Olen poikasi, et voi orjuuttaa minua.
Jaryn sanoi suoraan mitä asiasta ajatteli ja rojahti samantien kylelleen maahan. Aduki pidätteli kyyneliä sivummalla ja peitti kasvonsa, tuo ei voinut katsoa enää tilannetta itkemättä. Apezan ilme muuttui. Korvat painuivat luimuun. Shige tuli Jarynin lähettyville. Sekin pentu oli jo kasvanut isoksi.
-Jaryn! Ala hakea ruokaa, minulla on nälkä!
Shige kiljui ja potkaisi Jaryni takasellaan vatsaan. Jo se teki kipeää. Nälkä kiristi vatsaa. Apeza käski Shigen siirtyä ja asteli Jarynin vierelle.
-Jos haluat niskuroida…
Apeza aloitti ja iski hampaansa Jarynin suunpielien perälle. Torahampaan repivät helposti ja kevyesti poskihampaat näkyviin. Veri virtasi maahan ja Shige nauroi vieressä kannustaen isäänsä. Kivun ja huudon keskeltä Jaryn avasi silmänsä. Väri niistä oli alkanut kokonaan kadota. Punaturkki ei mahtanut Apezalle mitään tuon repiessä suuta hajalle. Apezan saatua päätökseen ensimmäinen poski, käänsi tuo pojan ympäri ja repi samantien toisenkin posken auki. Poski hampaat paistoivat molemmilta puolilta. Jarynin kasvot olivat yltäpäältä omassa veressä. Apeza nuolaisi vain verisiä suunpieliään ja katsahti ottopoikaansa.
-Ei sinusta koskaan mitään olisi tullutkaan.
Apeza sanoi vielä, otti Jarynin niskavilloista kunnon otteen ja paiskoi muutaman kerran maahan. Uros raahasi pojan joen lähettyville ja viskasi lopulta sinne. Tajuton Jaryn ajelehti joen mukana kohti kuolemaa.
Kamisama valesi yksin pimeässä. Jossakin saattoi häämöttää muiden, puhdasveristen susien ääriviivoja. Ulvonta kaikui hennossa, syksyisessä ja usvaisessa ilmassa. Ilta teki tuloaan. Uros oli kasvanut täyteen mittaansa ja oli huomattavasti muita susia suurempi. Kuljettuaan jonkin matkaa, uros näki maassa tiplun jos toisenkin verta. Hukka painoi kirsunsa kohden maata ja nuuhkaisi. Akuma? Kamisama hätkähti tuota ja otti jalat alleen. Tiplut muuttuivat veri vanaksi… Ja lopulta kunnon virraksi. Kamisama näki nuoremman veljensä, veljen, joka makasi yltä päältä veressä maassa. Tuon vieressä makasi sepelkarhu, se samaninen, johon n. vuosi sitten kaksikko törmäsi. Karhu oli kuollut.
-Akuma!
Kamisama huusi minkä ääntään sai kyynelen tulviessa poskille. Hukka juoksi veljensä vierelle ja nuoli tuon haavoja.
-Veli.. Minä.. Anteeksi.
Akuma yritti saada sanotuksi, mutta turhaan. Ääni vain vaimeni.
“Kamisama, veljeni. Haluan, että tapat minut. Et saa herättää minua, et enää. Anna sieluni vaeltaa rauhassa.” Akuma siirsi ajatuksen suoraan Kamisaman päähän. Uros puri hampaansa yhteen ja ikäänkuin halasi veljeään.
-En voi tehdä sitä.
Kamisama sanoi itkien ja pidellen veljeään lämpimänä.
“Se on viimeinen toiveeni.”
Akuma siirsi ajatuksen jälleen veljelleen. Taito periytyisi kaiketi Kamisamalle. Jättikokoinen hukka sulki silmänsä, vuodatti viimeisen kyyneleensä ja iski hampaansa oman veljensä kurkkuun purren hampaat läpi. Veri virtasi vuolaana Kamisaman suuhun. Kuului rusahdus, Akumalta pieni inahdus… Kaikki pimeni, vaikeni. Kamisama irroitti otteensa veljestään. Akuman sielu sai rauhan, tuo nousi irti ruumiista ja katsoi hymyilen ja loistaen Kamisamaa kadoten lopulta taivaanrannan taa. Kamisama lyyhistyi veljensä ruumiin vierelle.
-EI!
Uros huusi kaikella voimalla ja painoi päänsä veljensä veriseen ruumiiseen tahrien kasvonsa siihen.
Luku 3. Jarynin todellinen luonne.
Jaryn oli ajelehtinut pitkän matkan jokea myöten. Kaikki oli niin autuasta, vaikka kipu kasvoissa oli valtava. Punaturkkinen puolihukka availi silmiään. Tuo raahautui pidemmälle rannalle veri vanat molemmilla puolilla perässään. Jaryn nousi vapiste ja rauhallisesti ylös kävellen heti vaivalloisesti joen äärelle. Uros istuutui ja katsoi jokea. Verta oli sekoittunut kirkkaaseen veteen, näky oli joksenkin kuvottava, mutta jostain syystä Jaryn ihaili tuota. Uros kurotti vähän pidemmälle ja näki lopulta kasvonsa. Pupillien väri oli kadonnut, tilalla oli vain hohtava kellertävän oranssi kiilto ja viha. Poskihampaat paistoivat kunnolla Apezan käsittelyn jälkeen. Poskilihaksien riekaleita roikkui suunpielistä ja poskien päistä. Jaryn istuutui rauhassa takaisin veden äärelle. Minne mennä? Punaturkki oli aivan hukassa, kaikki on kadotettu. Tuo sieluton katse harhaili ja hapuili pitkin metsiä ja ympäristöjä, kaikki oli menetetty. Jaryn hädintuskin muisti nimeään. Lopulta uros kellahti taas nurin, ilman mitään tuntoa tai pelkoa siitä jäisikö tuo tuohon loppu elämäksi. Lähettyviltä kuului askelia. Kaksijalkainen ehkä? Hukka ei jaksanut nostaa päätään, ei katsoa saapuvaan otukseen tai edes heilauttaa häntäänsä elonmerkiksi.
-Mitäs sinulle poloiselle on tehty? Oletpa karmiva näky, katsotaan mitä minä voin tehdä.
Mies sanahti rauhallisesti ja nosti hukkasen kantoon. Jaryn oli kevyt taakka. Verenhukka oli niin suuri, että vain luut ja nahka olivat tuolla punaturkilla jäljellä. Uros roikkui velttona vieraan kaksijalkaisen käsissä ilman mitään pelkoa tulevasta.
-Kuule, kultaseni! Löysin joen rannalta… Jonkun?
Naisen hentoinen ääni kuului. Ilmeisesti puhui miehelleen. Uusia askelia kuului ja miehen matala hengitys.
-Ja mikä tuo olevinaan on?
Bassomainen mörähdys kuului. Jaryn roikkui yhä täysin velttona naisen sylissä. Suuren kokoista sutta oli hankala kuljettaa vaikka tuo olikin hyvin kevyt.
-Varmaankin koira, tai susi. Tai siltä väliltä. Katson jos voin tehdä sille jotain, en halua sen vain kuolevan, sillä on kauniit kolmiväriset korvatkin.
Nainen selitti ja vei Jarynin huoneeseensa. Jaryn laskettiin varovasti sängylle makaamaan. Puolihukan korviin kantautui kolahtelua ja saksien ääni. Neulakin taisi pudota lattialle, mitähän seuraavaksi?
-Kokeillaampa saanko suusi takaisin ehjäksi, et tätä varmaan tarvitse, mutta laitan puudutuksen kuitenkin.
Nainen selitti rauhallisesti ja työnsi piikin Jarynin niskaan, tuo puudutti koko pään ja kaulan. Jaryn hengitti rauhallisesti ja syviä vetoja, oli kylmä. Nainen laittoi tikkauslangan neulan päähän ja pisti varovasti jykevän neulan Jarynin poskiontelon kohdilla ja veti sen kevyesti lihaksen riekaleesta läpi. Sama toistui vastakkaiselle puolelle. Lanka kiristyi ja lihakset yhteytyivät, Jarynin henkäys kuului murahduksena, vaikka puudutus tehosikin, ei lihaksien sorkkiminen ollut herkkua kipupisteiden kohdatessa toisensa. Hukka ei kuitenkaan tehnyt elettäkään hyökätäkseen tai muuten vaan estääkseen naista tekemästä korjauksia tuon kasvoihin. Ensimmäinen puoli oli ommeltu. Nainen korjaili vielä kiristyksiä hieman, jotta Jaryn saisi tulevaisuudessa hankittua riistansa itse. Toinen puoli koki saman kohtalon, jonka jälkeen nainen jätti Jarynin yksin makaamaan sängylle ja heräilemään hiljalleen. Lattialle oli jätetty vesikuppi ja koiran märkäruokaa jos hukka vaikka suostuisi niitä syömään.
Kamisama juoksi vihoissaan pitkin metsää ja raivosi hullunlailla veljensä kuoleman takia. Miksi? Oli hukan ainoa kysymys joka pyöri tuon päässä. Oma veli pyysi tappamaan… Kuinka Kamisama saattoi suostua tuohon. Kaikesta huolimatta Kamisama teki julman päätöksen, eikä surisi veljeään vaan jatkaisi eteenpäin tuon toiveesta. Karmea totuus kohtaisi kuitenkin jossain vaiheessa myös Kamisaman, kuolema… Uros loikkasi vasten puuta, iski hampaansa kaikella voimalla paksuun kaarnaan ja repi repimistään ikenet verillä kaarnaa irti.
-Kerrohan… Raivokas hukkanen, mitä kummaa sinä teet alueellamme?
Ääni pysäytti Kamisaman. Tuo hapuili sielukkaalla katseellaan ympärilleen, mutta mitään ei näkynyt. Puusta kuului rasahduksia, miksi?
-Haluatko maistaa pelkoa? Ei tarvitse edes tulla hakemaan!
Ääni koveni, samalla korvia vihlova huuto kaikui suoraan Kamisaman korviin. Ääni suorastaan lamaannutti uroksen. Puusta laskeutui vitivalkoinen, irokeesi harjainen koira. Kumman näköinen otus tuijotti Kamisamaa kuin vanhaa makkaraa. Kamisama ei saanut sanottua mitään, yritti, muttei saanut. Katse pysyi irokeesiharjaisessa koirassa. Jostain syystä katse vääntyi pian väkisin korkeammalle puunoksistoon. Silmäpareja paistoi oskistojen seasta. Oliko Kamisama piiritetty?
-Painu helvettiin täältä, jos haluat vielä säilyttää sielusi.
Samainen ilmestys, joka oli laskeutunut puuhun, puhui Kamisamalle ja katsoi tuota pikimustilla silmillään.
“Olen kuoleman Jumala. Älä leiki hengelläsi.” Kamisaman omatahto voitti ja tuo sai ajatuksen lopulta ilmoille, suoraan tuolle tuntemattomalle otukselle.
Valkoinen, täysin tuntematon otus tuijotti Kamisamaa tuimasti. Miten kummassa uros pystyi tunkeutumaan tuon ajatuksiin.
-Sen täytyy olla… Ei se voi… Et voi olla kuoleman Jumala. Kuoleman Jumala on Tochi.
Omituinen koira sanoi Kamisamalle vähän järkyttyneenä. Kamisaman ilme muuttui jälleen vihaiseksi. Tuon hampaat alkoivat välkkyä julmasti huulen alta.
-Tochi.. Oli isäni… Joka on nyt poissa, Tatsumaki… Se vei hänet.
Kamisama sai sanotuksi lopulta ja nousi väkisin ylös. Valkoinen sapellinhampaat omaava otus iski samantien Kamisaman kurkkuun hampaansa.
–
Jaryn heräili muutaman päivän kuluttua. Karmiva nälkä ja kylmyys. Hukan suupieliä kiristi julmetusti. Jaryn rojahti sängystä alas suoraan kovalle lattialle. Nähdessään vesi - ja ruokakupin, hukka suorastaan loikkasi pystyyn ja rupesi ahmimaan ruokaa kuin viimeistä ateriaansa, päättäen sen lopulta kunnon vesihuikalla. Ovelta kuului rasahdus. Jaryn kääntyi heti ovelle ja murahti matalasti. Nainen tuli ovesta sisään ja toi Jarynille lisää ruokaa.
-Hei karvakorva, toin sinulle lisää ruokaa, kuulin äänestä, että olet hereillä. Näytät jo voivan paremmin.
Nainen sanoi ja hymyili Jarynille mielissään. Oli mukavaa nähdä vasta niin huonokuntoinen hukka hieman paremmassa kunnossa. Nainen rapsutteli Jarynia korvan takaa varovasti ja laittoi ruokaa rutkasti lisää Jarynin kulhoon.
Jarynin parantuminen vei pitkän aikaa, mutta… Kun hukka oli viimeinkin kunnossa, tuo hyvästeli naisen joka tästä oli huolta pitänyt… Ja poistui yön mustaan verhoon juosten vanhaa tuttua reittiä kohti kotipesäänsä.
“Apeza, jos vielä haluat minua orjuuttaa, tee se, mutta vasta kun palat helvetissä.”
Punaturkin katse paloi vihasta Apezaa ja Shigeä kohtaan. Adukiin sillä ei ollut mitään vaikutusta. 3 päivän vaelluksen jälkeen samoja tuttuja reittejä myöten, saapui Jaryn lopultakin takaisin entiseen kotiinsa. Jaryn ei mennyt pesälle asti, vaan jäi joen rantaan ja alkoi kaivaa syvää kuoppaa. Uroksen tassut kävivät tiuhaa tahtia repien maata auki. Juuren pätkiä tuli vastaan, mutta eipä tuo urosta hidastanut, jykevimmät ongelmat Jaryn repi ylös hampaillaan. Kuoppa oli valmis, ja syvä. Jaryn palaisisi nyt kotiin hyvillä mielin.
-Jaryn, veljeni! Viimenkin palasit, oletko hakenut koko tämän ajan ruokaa minulle?
Shige pilaili ja oli jo hyökkäämässä Jarynin kimppuun. Punaturkki kerkesi ensin ja iski hampaansa velipuolensa kurkkuun, nosti ilmaan ja paiskoi kalliota vasten kuin viimeistä päivää. Verijälkiä alkoi jäädä kallioon. Virne kasvoi Jarynin kasvoilla, tuo oli onnesta soikeana.
-Jaryn!
Pian kuului se sama, vanha ja tuttu, käskevä ääni. Apeza. Jaryn käänsi tyytyväisen katseensa Apezaan roikottaen velttoa Shigeä sapelleissaan. Jaryn heitti Shigeä ylemmäs yhä kiinni pitäen, ja retkautti lopulta Shigen niskat nurin. Rusahduksen kuultua Jaryn heitti Shien Apezan eteen. Punaturkin väreistä saattoi erottua tuon omaa väriä tummempaa nestettä. Verta, sitähän riitti. Virtasi suorastaan uroksen kehoa pitkin. Shigen veri tuntui nautinnolliselta, kun se teki matkaansa maahan. Adukin nähtyä Shigen ruumis, tuo otti jalat alleen ja juoksi, niin kovaa kuin ikinä pääsi. Suoraa päätä pakoon tilannetta. Jaryn seisoi nyt kasvokkain isänsä kanssa. Apezan tuima katse osui Jaryniin. Viha kiehui tuon sisällä. Apeza otti vauhtia, hyökkäsi ja aikoi iskeä hampaansa Jaryniin, mutta Jaryn oli jälleen nopeampi. Uros repi isältään jaloista nahat ja lihakset yksitoisensa jälkeen.
-Jaryn! Et voi tehdä tätä isällesi!
Apeza huusi tuskissaan. Vaaleansiniset silmät alkoivat tulvia, verestä. Jaryn ei sanonut sanaakaan vaan raahasi julmasti Apezaa perässään pitäen tiukasti tuon oikeasta takajalasta kiinni. Uros saapui kuopalle, kuopalle jonka tuo oli kaivanut vain ja ainoastaan Apezaa varten. Jaryn heivasi Apezan kovalla vauhdilla suoraan kuoppaan ja alkoi mättää multaa päälle. Hukan isä yritti säveltää kuopasta jotain, mutta Jaryn ei kuunnellut vaan jatkoi kaivamista. Apezan elämä päättyi niin julmasti kuin kuvitella voi. Jaryn hautasi isäpuolena elävältä ja kidutettuna. Shigen tuo jätti kotipesän eteen makaamaa ja Adukin tuo antoi mennä mihin meni. Punturkki asteli kotipesänsä luolaan, asettui makuulle ja nukahti pitkäksi aikaa rauhallisin mielin ja veren peitossa.
Pääsivu 
En mie muiden piirroksia laittas esille.
